tiistai 30. lokakuuta 2012

Alkutilanne

Ronjalla oli eilen ensimmäinen käynti oikojalla. Hän suositteli ottamaan Ronjasta kuvia niin että myöhemmin voisi seurata muutosta ulkonäössä. Ronjan kanssa olimme kuitenkin sitä mieltä että voisi olla kiva tallentaa matkan varrelta jopa enemmän, tunnelmia ja muistoja siitä mitä oikeastaan tehtiinkään. Jollekin muulle tästä voisi olla sitten jopa apua ja tukea omaan hoitoon.

Eli viime keväänä, huhtikuussa, menimme suuhygienistille. Alunperin varasin ajan kun huomasin toisesta yläkakkosesta lohjenneen pieniä paloja, mutta jo ennen käyntiä tajusin että siihen oli purenta syynä. Aiemmin purenta oli vain välillä ristipurennassa, mutta usein myös normaali eli alahampaat olivat useammin ylähampaiden takana kuin edessä. Suuhygieistille tästä jo eiammin olin maininnut, mutta siihen ei kiinnitetty oikeastaan mitään huomiota. 5v-talven aikana tuo kuitenkin muuttui ja alahampaat eivät enää ylähampaiden taakse mahtuneet, kärjet vastakkain vain. Saadakseen takahampaat yhteen piti alahampaiden olla ylähampaiden edessä.

Suuhygienistille mennessä oltiin harjoiteltu suun avaamista jne, mutta pasmat meni Ronjalla sekaisin kun pienelle tyynylle tartti pää laittaa. Ronja jännitti tyynyä ja jo tuossa vaiheessa tuntui suuhygienisti hieman tuskastuvan. Hän sai kuitenkin suuhun katsottua, suun Ronja avasi reippaasti. Mutta sitten alkoi ongelmat.. Suuhygienisti halusi katsoa purennan kunnolla, "pure hampaat yhteen" jota Ronja totteli, mutta puristi samalla myös huulet yhteen. "Ei kun hampaat vaan, älä kiristä huulia" Ronja avasi suun, "ei kun pure hampaat yhteen", Ronja puri yhteen työntäen leukaa eteen, "No ei sinulla tuommonen purenta voi olla!!" "rentouta nyt se leuka että saan katsottua miten nuo oikeesti menee, älä työnnä sitä leukaa eteen". Näitä jonkin aikaa, osa toistuvasti. Ronjaa jännitti, ohjeita oli vaikea kuunnella kun suuhygienisti roikkui jo leuassa kiinni, tiuski, oli selvästi jo tuskastunut, jännittäminen vaan paheni ja ohjeita jatkuvasti vaikeampi käsittää. Sitten tuo suuhygienisti alkoi vielä hermostuneena loikkimaan koneelle ja takaisin yrittämään katsomista. Minulle totesi vaan että "en minä nyt oi olla tästä varma kun Ronja tuolleen pelleilee, en voi suoraan nyt oikojalle aikaa laittaa, annan hammaslääkärin vielä varmistaa tuon purennan". Tämä tilanteessa jossa äiti sanoo että lapsella on ristipurenta, selvästi näkee että lapsella on ristipurenta ja ristipurenta on jopa irrottanut paloja yhdestä hampaasta. Minusta tuo tuntui kostolta, suuhygienistin turhautuneelta kukuttelulta. Mutta näin saimme siis 2kk päähän ajan hammaslääkärille.

Kesäkuun alussa suuntasimme sitten hammaslääkärille. Ystävällinen hammaslääkäri oli hyvällä mielellä ja kärsivällisyydellä varustettu, käynti sujui loistavasti. Mittasi vielä ristipurennan syvyyden kun kerran siellä oltiin. Saatiin sieltä kehotus muuton jälkeen varata aika oikomishoitoon, sille oli selkeä tarve.

Tähän väliin haluan huomauttaa tuosta lasten kanssa toimimisen taidosta. Lasten kanssa tavalla tai toisella työskenteleville suosittelen oman asenteen miettimistä. Lasten kanssa on pakko löytyä pinnaa ja positiivista mieltä. Moittimisella ja tuskastumisella vaikeuttaa vain sitä oman työnsä tekemistä lapsen hermostuessa entisestään. Uskoisin että melkein kaikilla lapsilla (varsinkin hermostuneena) toimii paremmin positiivinen kannustus, "hyvä, just noin, tosi hienosti" kun mennään oikeaan suuntaan. Ikävän usein se vaan on sitä "noin iso tyttö käyttäytyy noin", "älähän nyt pelleile/kiukuttele", "ei tästä tule mitään kun olet tuommonen!". Lapsen kanssa toimiessa olisi hyvä rauhassa selittää mitä tehdään, miksi tehdään ja mitä lapselta odotat ennen kuin alat hommiin. Esimerkiksi tuossa meidän suuhygienistikäynnillä ohjeet tulivat samalla kun jo piti leuasta kiinni, jolloin huomio kiinnittyi siihen eikä ohjeisiin, jännitys lisääntyi aikuisen turhautumisen myötä ja sen takia Ronjan oli vielä vaikeampi hahmottaa mitä häneltä tahdottiin. Rauhassa kun saa ensin sulatella niin homma on eri ja käynti on kaikille miellyttävämpi kokemus.


Kesäkuun lopussa sitten varasin ajan oikojalle uudessa kotikaupungissamme. Tämä aika sijoittui lokakuun loppuun. Kun kauhistelin pitkää odotusta niin vastattiin että hoito on niin pitkä juttu ettei muutamalla kuukaudella niin väliä ole. Niinhän se hoidon osalta on. Harmi vaan että siinä ajassa voi pienen lapsen into hoidon suhteen hiipua, saatiin se sentään sopivasti käyntiin mennessä taas kasvamaan ja eskarista otettu vapaapäivä ei enää niin harmittanut.

Eli oikojalle saavuimme ja pienen odottelun jälkeen pääsimme huoneeseen. Ensimmäinen kommentti suuhun kurkatessa oli ihmetys siitä ettei tuota ole aiemmin korjattu. Hieman oli taas ongelmaa leuan jännittämisen ja eteen työntämisen kanssa (unohtunut taas viime aikoina se harjoittelu kotona että saisi sujumaan hoidoissa), mutta sai kuitenkin purennan kunnolla katsottua. Tajusin muuten itse että jos joku työntää minun leukaani taakse, niin ensimmäinen reaktioni on jännittää se ja työntää eteen jos en tiedä mitä tapahtuu.

Seuraavaksi meille esiteltiin vällineet joilla purentaa hoidetaan. Suuhun tulee 4 hampaaseen kiinnitettävä pieni häkkyrä, yöksi siihen laitetaan kuminauhoilla kiinni kasvoja vasten tuleva teline joka sitten vetää yläleukaa eteenpäin, hurjan kuuloista.

Käynnin jälkeen Ronjaa selvästi jännitti hoito aiempaa enemmän. Kotimatkalla totesi että kun se oikomiskoje asennetaan niin hän haluaa perua kaikki eskarit.. ja koulut! Pelottaa että muut nauravat hänelle, kun hänellä on se naamarikin. Oli raukalla mennyt ohi se että se teline tulee päälle vain yöksi ja kumilangoilla sitten siihen suussa olevaan osaan kiinni. Kotona sitten yritin parhaani mukaan löytää kuvia siitä suuhun tulevasta laitteesta ja selittää miten hyvin se on siellä suussa piilossa, se rauhoitti hieman menoa, vaikka tokihan tuommoset jännittävät.


Samalla nyt selvisi homman aikataulu:
15.11.2012 Rtg-kuvaus
4.1.2013 Kiilaus (kiilat hampaiden väliin tekemään renkaille tilaa)
7.1.2013 Sovitus
9.1.2013 Oikomiskojeen asennus