keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

2. kontrolli - Homma seis!

Eli eilen taas kävimme oikojaa tervehtimässä. Matkalla kävimme läpi käynnin vaiheita ja harjoiteltiin leuan laittamista ulos ja sisään, kun Ronjalla on näitä hieman vaikea hahmottaa. mietittiin viime kerran takia myös sitä mitä siellä saa ja ei saa tehdä.. :D

Oikojalla uutiset ei sitten olleetkaan kovin hyviä. Maiitsin siellä heti että etuhampaat ovat lähteneet hieman siirtymään. Irtoamassa olevat ylähampaat ovat painuneet sisäänpäin joka ei haittaa mutta myös alhaalla olevat rautahampaat meinaavat alkaa liikkumaan. Siinä sitten yritti mittailla ja katsoa nämä huomioiden, mutta tuloksia ei ole tullut niinkuin pitäisi. Ronja lisäksi työntää todella hanakasti leukaa ulospäin. Eli oikoja totesi että tämä ei nyt tomi, vaihdetaan toisenlaiseen systeemiin.

Alettiin poistamaan quad-helixiä suusta ensin siihen tarkoitetuilla pihdeillä, mutta tuore liima ei kovin helposti tahtonut antaa periksi ja Ronjasta tuntui ikävältä. Päättivät sitten hioa renkaat poikki. Kaikki käytettävät laitteet näytettiin Ronjalle huolella, hiomiseen käytettävä pora, vesisuihku ja imuri. Homma tehtiin pätkissä, laskettiin kuuteen (ensin ehdotettiin viittä mutta 6 oli Ronjan ehdotus) ja sitten tauko. Yhteen renkaaseen meni yleensä 3 tuollaista pätkää. Hoitaja oli niin loistava että "nielemistauoilla" Ronja vaan pelleili ja höpötteli heti hänen kanssaan :)

Koje saatiin siis hyvin näin irti ja nyt annetaan ikenien rauhoittua ennen uusien muottien ottamista. Seuraavaksi Ronjalla kokeillaan purentaa ohjaavaa systeemiä josta en vielä oikein mitää tarkempaa tiedä. Seuraavalla kerralla tuo varmaantarkentuu eli 4.4. otetaan ne valokset ja uudet raudat laitetaan 11.4.

Ronja oli todella, todella reipas. Ei ollut kovin hauskaa tuo puuha ja yli puoli tuntia sai lopulta siinä tuolissa makoilla. Aivan loistava hammaslääkäri ja hoitaja auttoivat tässä asiassa todella paljon. Palkkioksi erittäin reippaasta toiminnasta valitsi power cow suklaapirtelön, jonka imaisi samalla kun kävelimme isovanhemmilleen viettämään loppupäivän :)